Kaksi elintarvikealan opiskelijaa Kouvolasta työharjoittelumatkalla Le Havressa.

sunnuntai 9. lokakuuta 2022

Long road to Rouen.


Lauantaipäivä vietettiin lähikaupunki Rouenissa. Junalla sinne hurauttaa täältä vajaassa tunnissa, ja oikein hyvin kului päivä kaupunkia katsellessa.

Roueniin Notre Dame on aavistuksen Le Havren versiota massiivisempi.



Kirkossa tehdään korjaustöitä, alla olevan kuvan valkoinen verkko liittyy jotenkin siihen.

Kirkkon sisällä on pienempiä saleja, pääosio oli sen verran rakennustyömaa että tässä yksi pienemmistä.

Kirkon jälkeen kohdalle osui Mad Vintage -vaatekauppa josta Meku löysi uuden hupparin. Helposti sinne olisi uponnut euro jos toinenkin mutta saatiin hillittyä itsemme.

Rouen on vanha kaupunki ja se säästyi sodan aikana paremmin kuin Le Havre, joten mikäs siellä oli pyöriessä.

Vaaleanpunaista koristelua on lokakuussa joka paikassa, kotoa tuttu rintasyöpäkampanja näkyy kaupoissa ja kaduilla ilmapalloina, paperikoristeina ja t-paitoina.

Rouenin tunnetuin julkkis on tietenkin Jeanne d'Arc, häntä pidettiin vankina ja poltettiin roviolla kaupungin torilla. Nykyisin vanha toriaukio on kunnon turistirysä, joka on täynnä ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä. Aukiolle on rakennettu kirkko joka yhdistää Jeanne d'Arcin ja alueen viikinkihistorian, kirkon ulospäin vaatimaton muotoilu kuvastaa sekä rovion liekkejä että ylösalaisin käännettyä venettä. Sisältä yksinkertainen mutta näyttävä kirkko on hyvä hengähdyspaikka.

Seine-joki virtaa läpi Rouenin ja sen aalloilla kulkee monenmoista laivaa, esimerkiksi yli viikon mittaisia risteilyreissuja tarjoava Viking Kari. 

Kaupungin tunnetuimpiin nähtävyyksiin lukeutuu Gros Horloge, yksiviisarinen kello joka on näyttänyt ohikulkijoille aikaa 1300-luvulta. Nykyisin sekin koristaa kaikenlaista turistikrääsää, mutta piti siitä omakin kuva ottaa.

Turistikuvien lisäksi käytiin seikkailemassa mm. kirjakaupassa, jonka kahdesta kerroksesta löytyi kaikenlaista jännää. Meku sovitteli naamaria Halloween-juhlia varten, mutta tyytyi poistumaan omalla naamallaan.

Päivä Rouenissa oli kaiken kaikkiaan todella hyvä, kaupunki on kaunis ja ihmeteltävää riitti. Toki kun kyseessä on suosittu turistikohde, riitti ihmisiäkin. Ilta alkoi hämärtää kun palattiin rautatieasemalle, matkalle osui vielä Le donjon (alempi kuva) eli jäljellä oleva torni linnasta jossa Orleansin neitsyttä tai tuttavallisemmin Jonnaa, pidettiin vankina.


Tänään sunnuntaina intouduttiin seikkailemaan uusille nurkille kotoisessa Le Havressa, siitä lisää myöhemmin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti