Kaksi elintarvikealan opiskelijaa Kouvolasta työharjoittelumatkalla Le Havressa.

perjantai 23. syyskuuta 2022

Bon week-end 🤩

Ensimmäinen työviikko taputeltu enemmän tai vähemmän onnistuneesti, Googlen kääntäjä on ollut kovassa käytössä, samoin elekieli. 

Leipomon puolella tehtiin tänään tutut hommat; patonkia, vuokaleipää, hampparisämpylää ja muodoltaan pretzeleitä muistuttavia leipärinkeleitä, joissa on oliivia tai pekonia seassa. Uutta makua päivään toi taas uusi työkaveri, harjoittelijapoika joka myös opiskelee leipuriksi. Neljä ihmistä kun yhtä aikaa häsäsi ympäriinsä niin meinasi tila loppua. 

Iltapäivästä päästiin yhteistoimiin kun Ellen livahti konditorian puolelle täyttämään patonkeja Mekun avuksi, kun leipomossa ei riittänyt työt ja tila.


Oman leipomon patonki, välissä salaattia ja tonnikalaa tai kanaa, eikä sitten muuta. Täällä hyllyt notkuu täytetyistä patongeista mutta mitään kasviksia niihin ei taideta laittaa.

Työpäivän jälkeen löydettiin työpaikan vierestä ihana pieni italialainen ravintola, josta saa itsetehtyä foccacciaa monessa maussa. Sieltä löytyi myös ensimmäinen kunnolla englantia puhuva ihminen, vaikkakin hän itse sanoi puhuvansa sitä vain vähän. 

Kaiken kaikkiaan ollaan plussan puolella, ja kun on kaksi päivää aikaa tehdä mitä halutaan niin eiköhän loppuviikko suju oikein hyvin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti