Kaksi elintarvikealan opiskelijaa Kouvolasta työharjoittelumatkalla Le Havressa.

tiistai 27. syyskuuta 2022

Tilannepäivitys.



Lauantaiaamuna käytiin ratikkamatkalla, asutaan keskustan päässä viimeisen pysäkin eli rannan vieressä ja ajettiin B-linjan pääteasemalle noin seitsemän kilometrin matka. Edellisenä päivänä oltiin ostettu valmiiksi 10 matkan liput, hinta 15,50€ ja vuoden on voimassa. 

Kiva siinä oli istua ja katsella maisemia kun ulkona satoi. Perillä ei ollut juuri mitään, ei jaksettu seikkailla sen kummemmin vaan palattiin seuraavalla vuorolla takaisin keskustaan. 


Keskustassa haettiin välipalaa ostoskeskuksen ruokakaupan paistopisteeltä, jonka tiski on suomalaiseen versioonsa verraten sijoitettu fiksusti kauppakeskuksen käytävän varrelle. Asiakkaan ei tarvitse mennä kauppaan asti saadakseen leipää, leivoksia, piirakoita, patonkia tms. tuoretta hyvää. 

Me otettiin mantelicroissantit ja tallusteltiin funikulaarille. Funikulaariin pääsee joko 0,50 euron kertalipulla tai samalla matkakortilla mikä käy ratikkaan ja bussiin. Matka ylös kestää neljä minuuttia ja vauhti ei päätä huimaa.


Ylhäällä oli hyvät maisemat kaupunkiin ja upeita vanhoja taloja.


Château des Gadelles on 1800-luvulla rakennettu linna, joka on sittemmin muutettu yksityisasunnoiksi. Sisään ei siis pääse ellei joku asukkaista kutsu, mutta ulkona voi käydä katsomassa.


Tarkoitus oli tulla alas funikulaarilla, mutta vähän vahingossa käveltiin rantaan ja keräiltiin kiviä, koska ollaan turisteja.


Illalla käytiin syömässä Les Burgers de Papa -ravintolassa. Alkuillasta kun oltiin liikenteessä, kahdeksan jälkeen jo, niin oli aika hiljaista mutta paikka oli hauska ja hampparit hyviä. Kasvissyöjälle oli kiva yllätys että joka hampparin sai kasvispihvillä, ja oli muuten hyvä pihvi!


Sunnuntaina lähdettiin iltapäiväkävelylle hortoilemaan, koska lähiravintolan setä oli luvannut meille karnevaalit. Sellaiset kyllä saatiinkin! Torikauppiaita, esiintymislavoja, ruokakojuja, kirppiskamaa ja kaikkea hieronnasta patjoihin ja autoihin oli vallannut valtavan alueen naapurustoa, ja hyvä tovi kierreltiin katselemassa ja kuuntelemassa. Bändit koostui lähinnä noin +50 vuotiaista miehistä joilla riitti viiksikarvoja ja musafiilistä. Toto ja Deep Purple soi, vaikka sanat ei aina ihan osunut kohdilleen 🤘


Maanantaina oli taas sateista ja synkkää, joten työpäivän ja kauppareissun jälkeen ei tehty mitään. 


Tiistain kulttuuripläjäys! Luonnontieteiden museossa oli näyttelyt fossiileista ja meteoriiteistä, ja rakennus itsessään oli kaunis. Naapurissa on paikallinen Notre Dame, joka on täällä päin yleinen kirkon nimi, ei vain se yksi Pariisissa. 





Uudempaa arkkitehtuuria edustaa Oscar Niemeyerin suunnittelemat teatteri ja kirjasto. Kuvassa "Pikku tulivuori", eli kirjasto.


Kotimatkalla eksyttiin vielä kauppahalliin jossa vierähti hyvä tovi kun katseltavaa oli joka suunnassa. 



Otettiin päiväkahvit vielä ennen kotiutumista, koska kaksi cappuccinoa, kaksi palaa torttua ja mystisen juustopallon saa reilulla kympillä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti