Viimeinen työpäivä ei juuri eronnut, edellisistä. Lähdettiin puoli viiden jälkeen tallustelemaan kohti Cotya, ja otettiin matkanvarrella vielä muutama turistikuva kaupungintalon aukiolla. Vuonna 1958 valmistunut kaupungintalo on, kuten kaikki muukin keskustan alueella, Auguste Perretin suunnittelema ja nykyisin UNESCOn maailmanperintökohde.
Kaupungintalon puistossa on hienoja vesielementtejä, joista vain yhteen meinattiin kerran kaatua kun ei aamuhämärässä muistettu että edessä on vesieste.
Kolmannessa salossa on EUn lippu, ei vaan näy aamuhämärissä. Vasemmalla oleva torni kuuluu myös kaupungintaloon.
Töissä oli perushommat, esimerkiksi eclairin täyttöä ja Saint Honore -leivoksis. Jälkimmäisiä ei hetkeen olla tehty, niin jotenkin sopivaa että viimeisenä päivänä tehtiin leipureiden suojelupyhimyksen nimikkoleivoksia.
Siitä on yksittäinen leivosversio ja isommalle porukalle kakkumalli. Täytetyt tuulihattupallot kastetaan karamelliin, joka on aivan h*n kuumaa tietenkin, mutta selvittiin tällä kertaa yhdellä tippuneella pallolla ja vahingoittuneella sormen päällä.
Erona normipäivään oli että yhteistyökoulun opettaja Violaine kävi moikkaamassa meitä vielä viimeisen kerran. Kielimuurin takia oli aivan huippua että kaupungissa oli joku jolta kysyä asioita, Violaine oli saapumisiltana vastassa bussiasemalla, tuli ekana työpäivänä mukaan hoitamaan esittelyt ja asioista sopimiset, sekä auttoi lääkäriin pääsyssä kun Mekulla oli korvaongelma. Violaine myös neuvoi lähikaupunkeihin matkustamisessa ja tiedoitti minä päivänä oli kuljettajien lakko ja muutoksia julkisten kulkuvälineiden aikatauluissa.
Kun viimeiset paperit oli allekirjoitettu, palattiin vielä keittiöön kuorruttamaan pari kakkua ja tekemään mansikkatorttu. Lähtiessä annettiin työkavereille pieni kiitos, kahvia ja suklaata siitä hyvästä että olivat kärsivällisiä meidän kanssa.
Lounasruokakokki Kadiatou ja kondiittori Jeremie eivät puhu englantia ollenkaan, mutta heidän kanssa taidettiin tutustua parhaiten. Toinen lounaskokki Raul ja tiskari Amina, jotka molemmat ovat lähtöisin Nigeriasta, kuuluivat englanninkielen taitoisten parempaan päähän. Harmi että kummankin työvuoro alkoo usein samoihin aikoihin kun meillä jo loppui. Lisäksi keittiössä hääräsi pari muutakin tyyppiä, mutta tässä nousee taas kielimuuri ja valitettavasti nimistä ei ole varmuutta 😄
Työhommat paketissa ja siitä sitten omaisuuskin, ja matka Pariisiin alkoi. Bussiliput oli ostettu etukäteen ja löydettiin oikeaan autoon, paitsi ettei se mennyt minne sen piti. Pariisiin kyllä päästiin mutta eri paikkaan mikä luki lipussa. Eihän siinä, onneksi on Google Maps ja hyvä julkinen liikenne, mutta kahden valtavan matkalaukun kanssa oli hermojen menetys pari kertaa lähellä. Toinen takaisku oli lähijuna joka ei pysähtynyt siinä missä meidän ois ollut helpoin jäädä pois, vaan piti käydä vaihtamassa pidemmällä toiseen junaan ja tulla takaisin. Tietenkin koko illan satoi vettä, ja pimeässä märässä illassa oli oikein kiva tihrustaa että mikäs talo se olikaan, kun vihdoin löydettiin oikealle kadulle. Perille väliaikaiskämppään kuitenkin löydettiin, mikään tilaihme tää ei ole mutta ei me tultu tänne kämpän seiniä katsomaan.
